+

Vitec on pohjoismainen ohjelmistotalo, joka kehittää liiketoimintakriittisiä ohjelmistoja valikoiduille liiketoiminta-alueille. Vitecillä on useita toimipisteitä Ruotsissa, Tanskassa, Norjassa ja Suomessa. Terveydenhuoltosektorilla Vitecin tunnetuin tuote on Acute-potilastietojärjestelmä, jota kehittää 50-päinen asiantuntijaorganisaatio Tampereella.

Acute on pilvipalvelujen pioneeri potilastietojärjestelmien osalta. Acutea käyttävät terveydenhuollon ammattilaiset niin työterveydessä, erikoissairaanhoidossa, terapiatyössä kuin lääkärikeskuksissakin.

– Vitec on tuotetalo. Haluamme olla suunnannäyttäjiä, avoimia ja kokeilla myös sellaisia ratkaisuja, joihin toimialalla ei ole totuttu, kertoo Vitecin myyntipäällikkö Jyri Mäkinen.

Vitec rakentaa Suomen parasta terveydenhuollon tietojärjestelmää

– Tavoitamme pääkäyttäjät, mutta emme suoraan loppukäyttäjiä, kuten lääkäreitä, hoitajia ja terapeutteja. Haluamme saada myös loppukäyttäjiltä suoraa palautetta Acutesta, taustoittaa asiakkuusjohtaja Tiina Harra.

Acute-potilastietojärjestelmällä on päivittäin tuhansia käyttäjiä. Esimerkiksi vuonna 2018 Acutea käytti noin 5000 ammattilaista. Ajanvarauksia tehtiin yli neljä miljoonaa ja käyntikirjauksiakin oli yli viisi miljoonaa.

Tavoitteenamme on olla tutkimuksissa paras yksityisen puolen potilastietojärjestelmä

– Haluamme lähteä avoimesti asiassa liikkeelle, kerätä palautetta ja myös kertoa siitä käyttäjille mahdollisimman reaaliaikaisesti. Panostamme käytettävyyteen. Meille on hankittu työkalu sitä varten ja olemme jo keskustelleet asiakkaidemme kanssa erilaisista käytettävyysarvioinneista. Tavoitteenamme on olla tutkimuksissa paras yksityisen puolen potilastietojärjestelmä, Tiina Harra sanoo.

Haaste pelialan ja luovan alan toimijoille on heitetty

– Miten Acute-potilastietojärjestelmän tyytyväisyyskyselyn ja NPS-tulosten konseptoinnin voisi pelillistää? Miten saadaan käyttäjät vastaamaan ja innostumaan kyselystä, kysyy Tiina Harra.

Etsimme aivan uudenlaista tapaa toteuttaa NPS-tutkimus ja tehdä mittaristo läpinäkyväksi visuaalisesti näyttävällä tavalla.

NPS eli Net Promoter Score tarkoittaa suositteluindeksiä eli sitä, kuinka todennäköisesti asiakkaat suosittelisivat yritystä, tuotetta tai palvelua ystävilleen tai kollegoilleen. Suositteluindeksin taustalla on vertaileva tutkimus, kuinka todennäköisesti erilaisilla asiakastyytyväisyyteen liittyvillä kysymyksillä voidaan ennakoida asiakkaan uskollisuutta, todennäköisyyttä käyttää uudelleen ja suositella palvelua muille. NPS-menetelmässä on keskeistä sen yksinkertaisuus ja helppous.

– Etsimme aivan uudenlaista tapaa toteuttaa NPS-tutkimus ja tehdä mittaristo läpinäkyväksi visuaalisesti näyttävällä tavalla. Toivomme mukaan pelillisiä elementtejä lisäämään käyttäjien motivaatiota vastata kyselyyn ja toisaalta myös kehottamaan heitä osallistumaan kehitystyöhön, innostuu Jyri Mäkinen.

Kiikarissa paras mahdollinen järjestelmä

Vitec on jo 20 vuotta toiminut ennakoivasti kehittäessään Acute-potilastietojärjestelmää. Ajatuksena on aina ollut järjestelmän monipuolisuus ja jatkuva kehittäminen. Nyt otetaan askel uuteen ja kysellään palautetta loppukäyttäjiltä.

Acute-potilasjärjestelmän kehittäminen on Vitecille päivittäistä toimintaa.

– Haluamme antaa mahdollisuuden muille toimialoille tulla kehittämään NPS-suosittelumittarointia pelillistämisen kautta. Tavoitteena on rikkoa rajoja ja tuoda pelillisyys terveydenhuollon potilasjärjestelmiin. Meille on intoa ottaa uusia haasteita vastaan ja toimia edelläkävijänä. Visiona on luoda Acute-potilastietojärjestelmästä Suomen paras järjestelmä, sellainen, jota ei vielä ole nähty, maalailee Tiina Harra.


Tule mukaan ratkaisemaan pelillistämishaaste!

>> Ilmoittaudu tästä 27.9. mennessä! <<

Haastamme sinut kehittämään NPS-asiakastyytyväisyyskyselyn ja -mittariston täysin uudella tavalla. Ole kanssamme kehittämässä jotain, mitä ei vielä ole koettu!

Haaste julkaistaan tarkempien speksien kera Gaming meets X -pellilisyystapahtumassa 1.10.2019 klo 12.30–16. Paikkana Crazy Town, Pori. Päivän tarkempi ohjelma löytyy täältä (pdf).

Pelillisyystyöpajassa syntyy ensimmäisen vaiheen ideoita, joita yritykset voivat työstää haasteratkaisun palautuspäivään asti.

Kilpailutyö tulee palauttaa viimeistään 30.10. klo 12:00 mennessä osoitteeseen: pirita.ihamaki@prizz.fi Kilpailutyöt palautetaan pdf-tiedostoina, laajuus max. 3 x A4 sivua.
Työt pisteytetään seuraavien kriteerien perusteella:
1) Selkeys
2) Kustannustehokkuus
3) Innovatiivisuus

Ratkaisuehdotukset käsitellään luottamuksellisesti Vitecin asiantuntijoiden toimesta. Kaikki oikeudet säilyvät kyseisen ehdotuksen tekijällä/tekijöillä.

Kolme voittajaehdokasta julkistetaan ja voittajaehdokkaat pääsevät neuvottelemaan konseptistaan Vitecin kanssa. Vitec toteuttaa itselleen parhaan vaihtoehdon voittajayrityksen kanssa. Nappaa mahdollisuudesta kiinni!


Pelillisyydellä tarkoitetaan peleissä käytettyjen elementtien hyödyntämistä ei-pelillisessä kontekstissa. Pelillisiä elementtejä ovat esimerkiksi haasteet, kilpailullisuus, virtuaaliset merkit, pisteet, tehtävät, yhdessä tekeminen, palkinnot, tarinallisuus ja tasot. Pelillistäminen on toimintatapa, jossa olemassa oleviin järjestelmiin tai aktiviteetteihin lisätään yleisimpiä pelielementtejä, kuten pisteitä, pistetaulukoita ja saavutuksia. Pelillisyyttä hyödynnetään esimerkiksi mainonnassa interaktiivisilla näytöillä, opetuksessa motivointikeinona, terveyspalveluissa asiakastyytyväisyysmittauksissa, teollisuudessa työturvallisuuden simulointiharjoituksissa ja monilla muilla toimialoilla. 

Pelillisyys yhdistettynä moderniin teknologiaan mahdollistaa leviämisen uusille liiketoiminta-alueille. Gamecoast-verkosto auttaa nopeuttamaan tuotekehitystä, kaupallistamista, ja uusien teknologiainnovaatioiden kehittämistä. Gamecoast on osa Robocoast DIH -osaamiskeskittymää.

Kirjoittanut Pirita Ihamäki